Akupunktio

AKUPUNKTIO

Akupunktio on vanha kiinalaisen lääketieteen hoitomuoto, joka pohjautuu kokonaisvaltaisuutta ja asioiden yhteyksiä tarkastelevaan ihmiskuvaan. Sen historia ulottuu useamman tuhannen vuoden taakse ja sitä on sovellettu jokseenkin samankaltaisin menetelmin jo viimeiset yli 2 000 vuotta.

Akupunktiohoidossa pistetään hyvin ohuita neuloja tarkoin määriteltyihin akupunktiopisteisiin. Pisteiden stimuloinnin päämääränä on käynnistää kehon oma kivunlievitys- ja paranemisprosessi. Kiinalaisen lääketieteen meridiaaniteorioiden mukaan akupunktiohoito palauttaa kehon oman synnynnäisen voiman parantaa ja palauttaa itsensä tasapainoon sekä luomaan terveyttä. Akupunktiohoidossa on mahdollista vaikuttaa ihmisen olemukseen kaikilla tasoilla.

Mm. Maailman terveysjärjestö (WHO) suhtautuu myönteisesti akupunktuuria kohtaan ja on listannut yli 400 elimistön sairaus- ja häiriötilaa, joita voidaan hoitaa akupunktiolla. Viime vuosina akupunktuurista on kertynyt selkeää tieteellistä näyttöä mm. migreenin, niskakipujen, jännityspäänsäryn, nivelrikon ja selkäkipujen hoidossa.
Vaikka akupunktio tunnetaan ennen kaikkea erilaisten kiputilojen lievittäjänä, sekä länsimainen että kiinalainen akupunktiotutkimus on osoittanut, että siitä on mahdollista saada apua myös moniin muihin ongelmiin ja vaivoihin. Akupunktiolla voidaan hoitaa mm. kroonisia ja akuutteja kudosten, rauhasten, nivelten, lihasten, ruoansulatus- ja hengityselinten sairauksia ja vaivoja. Myös gynekologiset vaivat (kuukautiskivut ja kuukautishäiriöt, vaihdevuosivaivat, hedelmättömyys) ja eturauhasvaivat reagoivat hyvin akupunktioon. Akupunktion avulla voidaan hoitaa lisäksi psykosomaattisia sairauksia ja tunne-elämän häiriöitä.

Jyväskylän Akupunktioklinikan vastaanotto arkisin klo 10:00 – 20:00

Kansakoulukatu 7, 40100 Jyväskylä

Akupunktiohoitaja ja-kouluttaja Sirkka Liias-Heikkinen

Ajanvaraus: 050 381 7440 tai sirkka@siriussilta.fi

Hoitoajan pituus on 1 tunti ja hinta 50,00 €, sisältää alv. 25,5%


USEIN KYSYTTYÄ
Miten akupunktiohoito tehdään?

Ensimmäisellä hoitokerralla hoitaja kartoittaa asiakkaan terveydentilaa, sairaushistoriaa sekä elämäntilannetta.

Haastattelun jälkeen hoitaja kuuntelee asiakkaan pulssia, jonka perusteella valitaan hoidettavat pisteet. Valittuihin akupisteisiin asetetaan hellävaraisesti ohuet akupunktioneulat n. 20 min ajaksi. Yleensä 1–5 neulaa riittää hoitoon.

Sattuuko pistäminen?

Yleensä pistäminen ei satu, mutta joskus se voi nipistää ohimenevästi. Sen sijaan yleensä akupunktiohoito koetaan miellyttävänä ja rentouttavana. Akupunktio-neulat ovat todella ohuita, minkä takia neulojen asettamista tai poistamista ei oikein tehtynä tavallisesti tunne.

Erityisen herkille ihmisille tai lapsille perinteisten neulojen sijaan  voidaan käyttää silkkiakupunktiota, jossa akupunktioneulojen sijasta akupisteiden päälle teipataan pala luonnonväreillä värjättyä silkkiä

Onko hoito hygieenistä?

On. Käytämme steriilejä kertakäyttöneuloja.k

Tarvitaanko hoitoon lääkärin lähete?

Ei tarvita.

Korvaako KELA hoitoja?

Ei valitettavasti.

Mitä akupunktiolla voi hoitaa?

Klassisella akupunktiolla voi hoitaa lähes mitä tahansa terveydellisiä ongelmia.

Olen raskaana, voinko tulla akupunktioon?

Klassinen akupunktio on turvallinen ja hyödyllinen hoitomuoto raskaana oleville. Klassinen akupunktio tukee odottavan äidin terveyttä, helpottaa raskausoireita ja edistää sikiön kehitystä.

Mitä akupunktiohoito maksaa?

Klassisen akupunktion hoito maksaa 50 €/kerta.

Kuinka monta hoitokertaa tarvitaan?

Asiakkaan lähtötilanne, ongelman laatu ja tavoiteltava lopputulos vaikuttavat hoitokertojen määrän. Yleensä oireita voi lievittää jo ensimmäisellä tai muutamalla hoitokerralla, mutta syvemmän tason parantuminen vaatii enemmän aikaa.

Kroonisen, pitkään jatkuneen tai monimutkaisten terveysongelmien hoidossa tarvitaan säännöllistä hoitoa. Akupunktio opettaa aivojasi korjaaman ongelman itse. Tässä toistotiheys ja säännöllisyys on tärkeää, ihan niin kuin kaikessa muussakin kuntoutuksessa.

Kun elimistösi oma terveys paranee, hoitokertojen tiheyttä voidaan laskea. Kroonisten ongelmien hoidossa voit odottaa merkittäviä myönteisiä vaikutuksia 5-6 hoitokerran jälkeen.

Kuinka usein hoidossa täytyy käydä?

Hoidossa käydään keskimäärin 1-2 kertaa kuukaudessa.

Voiko akupunktiohoidossa käydä esim. lääkekuurin aikana?

Kyllä.

Onko akupunktiolla sivuvaikutuksia?

Akupunktiolla ei yleensä ole sivuvaikutuksia, mutta joskus hoitoprosessi voi ensin aktivoida vanhoja oireita.

Voiko akupunktiosta olla terveydellistä haittaa?

Akupunktio on voimakas hoitomenetelmä, jonka asiantuntemattomasta käytöstä voi olla myös haittaa.

Tarvitseeko akupunktioon uskoa, jotta se tehoaisi?

Ei tarvitse. Akupunktio ei ole uskomushoito, ja se tehoaa yhtä lailla myös skeptikoille ja eläimille. Akupunktion tehosta löytyy myös runsaasti tieteellistä näyttöä